Mökkielämää Osa 1

Lähettänyt on huhti 10, 2018 in Kalastus | Kommentit pois päältä artikkelissa Mökkielämää Osa 1

Mökkielämää Osa 1

Ikkunasta pilkistää täydessä pirteydessään aurinko, joka enemminkin näyttää viettävän iltapäiväporotustansa kuin vasta heräävän päivään. Seinäkellon patterit ovat jo kulahtaneet ja vaitonainen tikitys osuu tärykalvoille vain kaukana kaikuvana viisarin tömähdyksenä. Avaat silmäsi hiljalleen. Vaikka mökissä on vielä hämärää, tunnet ja kuulet, että on jo aamupäivä, vaikka seinäkello näyttääkin viisareineen väsyneen jo vuosia sitten kello puoli kuuteen. Hiljalleen aistit heräävät ja kuulet mökin takaa kantautuvan mäntymetsän lukuisat äännähdykset. Linnut visertävät rakkauden sointujaan, joilla epätoivoisen kauniisti he koittavat löytää parinsa rakasteluun. Ampiaispesän orjamainen raataminen kuningattaren tähden jatkuu ja jatkuu mökin yläpielessä sijaitsevassa pesässä, jota ei olla raaskittu sieltä huitoa maahan vielä. Haapojen havinasta pystyy päättelemään, mistä suunnasta tuuli työntää tuoksujansa. On länsituuli. Mökkiin asti ei kantaudu laineiden liplatus, mutta puuskuttavasta tuulesta päätellen aamu-uinti voi olla melkoisen virkeä, sillä tuuli työntää kylmää vettä pohjamudista sotkemaan ihanan lämpimän pintaveden. Sitruunainen hyttyskarkotteen haju palaa sieraimiisi, muistuttaen kutiavista paukamista reidessäsi. Raavit hetken, kunnes kutina helpottaa. Ja alkaa lähes heti perään uudelleen. Nouset laiskasti ylös hikoilun ja kosteuden takia viilentyneen peittosi alta ja jalkapohjasi hivelee tikkuista lautalattiaa. Avaat oven ja päästät raikkaan tuoksuvan ilman rynnien mökkiin. Se tuoksuu hienosti vivahteikkaalta männyt tervalta, johon sekoittuvat niin mustikan kuin koivunkin aromit. Siinä on ripaus järven makeutta, kuusien jouluista aromia ja haju sekoittuu voimakkaaseen eteeriseen sitronella-öljyyn, jonka tarkoituksena on pitää verenimijät poissa unia härnäämästä. Nyt on aamupäivä, on aika herättää vielä unen pöpperössä tallusteleva keho unien maailmasta shokeeraamalla se kylmäkäsittelyllä laiturin nokasta. Loiskis! Sieraimesi täyttyvät vedellä, avatut silmät näkevät vain ruskean mustaa, ei pohjaa, ei pintaa. Pommimaisesta hypystä pohjalle puskeutuneet ilmakuplat, jotka veden alta rämpivät kohti pintaa nostavat kehoasi ruosteen ruskeaan auringon värjäämään pintaveteen. Pian jo koko vartalo päästä varpaisiin pullahtaa pinnalle takaisin lämpimään samettiveteen. Perästä tulee kylmä pohjalta paennut hyisevä vesi pilaamaan tunnelmaa ja pistää uimarin liikkeelle. Kylmä vesi jahtaa kuin lapsuuden leikeissä uimaria, joka kyllästyneenä leikkiin palaa kohti rantaa. Rannan mutavelliin ei haluta laittaa karaistuneita, mutta herkkiä jalkoja ja tikapuiden leväiset askelmat saavat huutia. Alaston keho imee auringonvaloa laiturilla. Hetken puuskutuksen jälkeen lihakset rentoutuvat ja aamu todella alkaa. Mieli herää kesäntuoksuihin ja ääniin rauhaisassa mökkisängyssä ja keho järvessä. Sitä on mökkielämä.

Keskipäivä

 

Keskipäivä

Kello tikittää, nyt jo hiljalleen viisarikin heräilee mutta puolikuudesta ei pääse nousemaan enää ylös keskipäivää kohti. Viitisen minuuttia sitten, jo reisilihaksetkin värähtivät siihen tahtiin, että olisi patterien vaihto ollut lähellä, mutta ihmismielen laiskuus voitti. Vuoden tuhatyhdeksänsataayhdeksänkymmentäviisi Anna-lehti voitti ja samoja sivuja vuosikymmenten takaisia, on mukavampi selailla kuin kivuta kelloja vaihtamaan. Kahvi porisee, lounaaksi eilisiä perunoita uudella tillillä. Lisänä jo vähän vettynyt salaatti ja saksitut porsaan leikepihvien jäännökset. Grilliruoka maistuu eiliseltä ja kuivahtaa pureskeltaessa, mutta uuden teko veisi liikaa energiaa. Laiskottaa, mutta samalla tuntuu kuin pitäisi tehdä jotain. Kellon tikitys loppui kokonaan. On aika mennä päiväunille. Uninen sininen hetki tahraa lahkeita, päiväunet vaihtuivat mustikkaan. Kyykkyasento antaa erilaisen näkökulman metsän olentoihin. Onkohan täällä karhuja-ajatus valtaa mieltä, mutta tutun radiohitin hyräily helpottaa. Hyräily vie mukanaan ja puolen ämpärin verran mustikoita saaliina huomaat jo vetäväsi täyttä häkää rauhallisimpia joululauluja, koska muut hyräilyt oli jo unohdettu. Hymyilet. Yksin ja itsellesi. Onhan sinne jouluun kuitenkin vielä kuitenkin viisi kuukautta ja kaksikymmentä päivää. Näin lauleskelit, kuluttaen samalla tylsän hiekkatien tallustamisen melkein maali linjalle asti. Saappaat lompsuvat.

Comments are closed.