Kestävä luonto

Lähettänyt on huhti 19, 2019 in Kalastus | Kommentit pois päältä artikkelissa Kestävä luonto

Kestävä luonto

Kestävä ajattelu on tullut yhteiskuntaamme viimeisten vuosien aikana, sillä olemme ihmiskuntana huomanneet, kuinka toimintatapamme vaikuttavat ympäristöön. Kestävyyttä ja pitkäjänteisyyttä nähdään nykyisin kouluista työpaikoille ja hienoa on nähdä, että isot yritykset ovat alkaneet ottaa luontoa huomioon yhä enemmän ja enemmän.

On täysin normaalia, että ihmiskunta käyttää hyödykseen luonnon tuottamia hyödykkeitä ja mahdollisuuksia. Samoin tekevät kaikki maapallolla elävät eläimet, kasvit ja muut olennot. Yhteiskunnan ja teknologian kehittyessä kuitenkin luontoa alettiin ylikuormittamaan ihmisten toimesta, mistä monet ovat huolissaan. Onneksi kestävää kehitystä näkee kuitenkin nyt laajalti kaikilla elämän osa-alueilla ja kestävä luonto on keskeisessä roolissa. Kestävän ajattelun toimintatavat ottavat huomioon sen, että luontoa ei käytettäisi enempää, kuin mitä se pystyy palautumaan.Jos pystymme ylläpitämään kestävää luontoa ja elämään sulassa sovussa ympäröivän luonnon kanssa, voimme varmistaa itsellemme paremman ja puhtaamman elämän. Monet ihmiset kärsivät huonosta ilmasta ja suurkaupungeissa ilmanlaatu on ongelma. Onneksi Suomessa tätä ongelmaa ei ole, mutta jo tällaisissa asioissa huomaa sen, miten iso vaikutus ihmisen tekemisillä on. Tämä on tietysti suurempi asia, kuin se, että me suomalaiset yksin muuttaisimme mitään, mutta aina kannattaa yrittää. Se, että toimisimme esimerkkinä muille, on jo askel oikeaan suuntaan. Kestävän luonnon merkitys näkyy yleensä elämässämme silloin, kun voimme yhdistää sen johonkin itselle merkittävään asiaan. Joillekin ihmisille puhdas ja toimiva luonto on elanto. Esimerkiksi monet maanviljelijät pitävät huolen omista maistaan, sillä se on heidän työ.

Miten varmistat, että luonto voi hyvin?

Luonnon palautumista voi ottaa huomioon myös arkielämässä. Jokaisella meistä on mahdollisuus nauttia luonnosta ja hyödyntää sen tarjoamia etuja, mutta tehdä sitä fiksusti ja pitää luonnosta huolta. Luonnosta huolehtiminen on tärkeää ja monilla pienilläkin asioilla voi tehdä ison vaikutuksen. Esimerkiksi luonnon roskaaminen on yksi isoimpia haasteita maailmassa. Muoviset roskat aiheuttavat paljon ongelmia kaikkialla maailmassa ja roskista on muodostunut jopa mantereiden kokoisia saaria. Muovi ei maadu, joten ymmärrettävästi roskien kerääntyminen aiheuttaa paljon haasteita. Roskien määrä luonnossa hidastavat luonnon palautumista, tuhoavat eläinten elinoloja ja kuormittavat luontoa monella muulla tavalla. Tietysti monet muutkin asiat vaikuttavat kestävän luonnon hyvinvointiin, mutta roskista on todella paljon haittaa. Se onkin ehdottomasti isoimmista ja vaikeammista haasteista luonnon suojelemisessa. Luontoa voi suojella monella muullakin tavalla. Ostamalla paikallisesti tuotettuja tuotteita ja käyttämällä paikallisia palveluja, vähennät päästöjä. Sen lisäksi usein paikalliset toimijat ja yritykset toimivat ympäristöystävällisesti, kun taas suuret yritykset eivät pysty aina takaamaan sitä. Matkailu kuormittaa luontoa paljon. Päästöt ja kulutus heikentävät luonnon monimuotoisuutta ja globaali maailma on kaikessa hyvyydessään luonnolle melko raskasta. Kestävää matkailua on esimerkiksi se, että matkustat mahdollisimman lähelle ja varmistat käyttämiesi palveluiden ympäristöystävällisyyden. Lentokoneella matkustaminen kuormittaa luontoa eniten. Puhutaan paljon myös autoilusta ja sen tuottamista päästöistä. Monet kaupungit ovatkin rajoittaneet esimerkiksi dieselautojen käyttöä ja Amsterdamissa kielletään polttomoottoriajoneuvot kokonaan. Tutkimusten mukaan on vaikea arvioida, että mitkä ovat tarkalleen ne päästöt, jotka ovat vaaraksi luonnolle ja ihmisille, mutta kuten omin silmin voi nähdä, luonto kärsii liiasta käytöstä. Siksi on tärkeää, että jopa valtioiden tasolla puhutaan kestävästä ajattelusta ja toimintatavoista. Kestävä ajattelu ja kestävän luonnon pystyy takaamaan niin, että eletään niin, ettei luonnon tarvitse kärsiä ihmisen olemassaolosta. Kuten monessa muussakin asiassa, liikaa on aina liikaa ja onhan se sanomattakin selvää, että liiallinen luonnon tuhoaminen ei ole kenellekään hyödyksi. Jotta tulevat sukupolvetkin näkisivät luonnon monimuotoisuutta ja saisivat nauttia puhtaista metsistä ja vesistä, tulee jokaisen ihmisen ajatella, sekä toimia lähtökohtaisesti ympäristöystävällisesti. Sen ei tarvitse olla suurta tai mullistavaa, mutta kestävä ajattelu mahdollistaa kestävän elämän kaikille.

Miten varmistat, että luonto voi hyvin?

 

Comments are closed.